top of page
HERÄTYKSEN TULI LOGO kirkas violetti no-bg.png

Evankeliointityö

Seurakuntamme evankelioi aktiivisesti sekä kaupunkimme keskustassa että ympäristössä kuten Huhtasuolla, Petäjävedellä ja Säynätsalossa. Olemme mukana evankelioimistyössä Jyväskylän Yliopiston kampusalueella, sekä pidämme evankeliumin julistushetkiä viikoittain ruoka- ja vaatetusapu Café Agapéssa (Yliopistonkatu 15). Myös Vaajakosken Kan-kodissa vierailemme säännöllisesti. 

'Kutsu Karitsan häihin' -työ ja kutsukortit ovat esillä seurakunnassamme ja auttavat jäseniämme saavuttamaan ihmisiä evankeliumilla henkilökohtaisesti. Tähän liittyy myös julkinen ja kadulla toteutettava evankeliumin julistaminen. Osallistumme myös koko kaupunkia koskettaviin evankelioimistapahtumiin yhdessä muiden vapaiden suuntien seurakuntien kanssa.

 

Evankeliumin levittäminen ja todistuksen antaminen Jeesuksesta henkilökohtaisesti on Jumalan lapsella jo uudestisyntymisessä saatu kaipaus ja halu. Siksi rohkeasti kehoitamme jokaista etsimään ja löytämään oman paikkansa ja 'itsensä' tässä työssä, sillä Jumala ei tahdo, että kukaan hukkuu vaan että kaikki tulevat parannukseen (2 Piet.3:9). Jokaisen tulisi löytää oma, ainutlaatuinen tapansa kertoa toisille Jeesuksesta, joka kuoli edestämme, mutta jonka Jumala herätti kuolleista ja joka elää nyt.

bottom of page